Guinness World Records™ -ennätyskirjan virallinen harmonikan kestävyyssoiton maailmanennätys (Longest Marathon Playing Accordion) tehtiin 11.7.2018 klo 8:00 - 13.7.2018 klo 0:03 välisenä aikana Kuopion Klubilla. Uusi maailmanennätysaika on 40 tuntia 3 minuuttia ja 10 sekuntia.
10.7.2018 pääsimme valmistelemaan Kuopion Klubia seuraavana aamuna alkavaa ennätysyritystä varten. Kaikki 31 virallista todistajaa oli aikataulutettu etukäteen ja heille oli toimitettu etukäteen GWR:n säännöt, joiden noudattamista heidän tuli tarkkailla. Todistajien pöydästä tuli olla esteetön näkymä soittajaan ja tapahtumakelloon. Valvojille oli oma pöytänsä. Toinen puoli tapahtuma-areenaa oli varattu pelkästään huoltoryhmän käyttöön, jotta minulla olisi mahdollisimman häiriötön ympäristö keskittyä vain ja pelkästään soittamiseen.
Ennätysyritys alkoi täsmällisesti ennalta sovitun aikataulun mukaisesti eli 11.7. klo 8:00. Siitä eteenpäin omalta osaltani taistelin vain kelloa vastaan. Tässä vaiheessa luotin täysin siihen, että tapahtuman tuottaja ja päävalvoja Olavi Rytkönen sekä hänen apuvalvojansa pitävät huolta siitä, että kaikki muu toiminta paitsi itse soittaminen sujuu sääntöjen puitteissa. Täysi luottamus minulla oli myös videomestari Jussi Hevanderin toimintaan, joka huolehti Guinnessin edellyttämän video- ja valokuvadokumentaation kuvaamisesta.
Jotta pysyisin terävänä ja tolpillani, heti alusta lähtien Anita Jämsénin johdolla huoltoryhmäni kiinnitti jatkuvasti huomiota fyysisiä tarpeitani varten. Olin tuonut mukanani omat 'turvalliset elintarvikkeeni', joiden tiesin soveltuvan vatsalleni (pähkinöitä, rusinoita, appelsiinimehua, vihersmoothie, marjasmoothie yms). Huoltoryhmän tehtävänä oli myös valita listalta seuraava soitettava kappale kuin myös kellottaa kappaleiden väliset tauot. Jos aikaraja olisi kerrankin ylittynyt, olisimme siltä istumalta voineet sammutella salista valot ja lähteä kotiin.
Parin tunnin jälkeen normaali ajan kuluminen häipyi mielestäni. Kahden minuutin jälkeen sain lopettaa kappaleen, jonka jälkeen noin 25 sekunnin kohdalla piti jo uusi kappale aloittaa. Seuraava soitettava kappale valittiin huoltoryhmän kanssa jo edellisen kappaleen soidessa. Pyrin kuitenkin silloin tällöin vaihtamaan todistajien kuin myös yleisön kanssa muutaman sanasen. Todistajat työskentelivät pääsääntöisesti 2-3 tunnin parivuoroissa. Ennen omaa vuoroaan he saivat vielä valvojilta perehdytyksen toimintaan sekä tarvittavat lomakkeet. He myös seurasivat hetken aikaa ennen omaa vuoroaan edellisen todistajaparin toimintaa. Oman todistajavuoron jälkeen heidät ohjattiin takahuoneeseen, jossa he kirjoittivat omasanaisen lausunnon oman vuoronsa tapahtumista.
Ensimmäiset 13 tuntia soitin ilman lepotaukoja. Pikku hiljaa kiputiloja alkoi kertyä eri puolille kehoa. Onneksi tukenani oli huoltoryhmän ohella mainio ja uuttera koulutettu hieroja Janne Juvonen, joka teki 'lennosta' täsmäiskuja kipupaikkoihin. Ensimmäinen huoltotauko kesti noin puoli tuntia, jonka alkuun kävin suihkussa. Tämän jälkeen asettauduin takahuoneen hierontapöydälle, jonka ääressä Janne Juvonen antoi keholleni intensiivistä lihashuoltoa.
Ensimmäinen merkittävä virstanpylväs oli oman vanhan ennätysaikani 31 t 25 m 56 s rikkominen. Tuohon mennessä olin ehtinyt pitää kahdeksan huoltotaukoa, joko takahuoneessa hierottavana tai sitten Janne antoi ensiapua pahimpiin kipupaikkoihin ilman, että olisin siirtynyt soittopaikalta minnekään. Seuraava etappi olikin sitten Coryn ennätyksen rikkominen ajassa 32 t 14 m 54 s, jonka jälkeen sisäiset lukot aukesivat ja loppu soitanta oli helpompaa. Tätä hetkeä oli todistamassa suuri määrä paikalle tullutta yleisöä.
Ennätysyritys lopetettiin lopulta torstain ja perjantain välisenä yönä muutaman minuutin yli puolen yön, jolloin saimme tavoitteeni eli 40 tuntia täyteen. Voimavaroja jäi vielä käyttämättä, joten ehkäpä sitten ensi kerralla... ;-)
Guinnessille lähetettävää dokumenttiaineistoa kertyi kaikkiaan 207 tiedostoa yhteiskooltaan noin 21 GB.