Olen tehnyt yhteistyötä lukuisten soittajien kanssa varsin monissa kokoonpanoissa. Tällä sivulla voit tutustua muutamiin yhteistyökumppaneihini, joiden kanssa olen tehnyt aktiivista yhteistyötä eri tilaisuuksissa.
Konsertti Pekka Vienolan kanssa Kuopion kaupungintalon juhlasalissa
Saksan oopperaestradeilla vaikuttaneen Pekka Vienolan myötä olen päässyt avartamaan musiikkitietämystäni ns. taiteelliseen musiikkiin. Ohjelmistoon kuuluvat esim. Mattinata ja Als Büblein klein tai vaikkapa Don Juanin Shampanja-aaria. Teemme Pekan kanssa musiikkitapahtumia myös kevyemmällä otteella malliin Merikanto, Chydenius, Järnefelt, Kuula yms...
Pekka on meille kaikille tutun Kallavesj -laulun sanoittajan Aaro Jalkasen veljen tyttärenpoika, ja Kallavesj -laulu onkin kajahtanut komeasti useissa esiintymisissämme.
Tanssit Marjon kanssa Kunnonpaikassa
Marjo on paitsi hanuristi myös heleä-ääninen laulaja, jolta luonnistuu monen moiset iskelmät kuin myös hivenen taiteellisempikin musiikki. Jos tilaisuudessa on tarvetta n.s. tanssimusiikkiin, valjastan harmonikkani rytmikoneeseen jolloin ilmoille kajahtaa laulun ja harmonikan lisäksi muut orkesterisoittimet.
Marjon kanssa esiinnymme myös trio-kokoonpanolla rumpalin kanssa, jolloin emme tarvitse käyttää mitään koneellisia soittimia.
Mika Lappalainen
Viime aikoina olen saanut tehdä tiiviimpää yhteistyötä Mikan kanssa ja toivonkin yhteistyöllemme pitkää ikää. Esiinnymme Mikan kanssa niin duona kuin myös hänen Onnentekijät -orkesterinsa kanssa. Mikan omien kotisivujen mukaan häneltä luontuu klassisen laulun ja laulelmamusiikin lisäksi kaikenlainen iskelmä- ja tanssimusiikki sekä vanha kunnon rokki
- tämän olen saanut ilokseni itsekin todeta.
Olen vaikuttanut vuosien varrella moninaisissa kokoonpanoissa ja yhteistyökumppaneitteni avulla pystyn kokoamaan tilaisuutenne luonteeseen sopivan orkesterin. Perustrion ytimeen kuuluu hanurin lisäksi rumpali, ja tätä parivaljakkoa täydentää vaihtoehtoisesti joko basisti tai kitaristi/kosketinsoittaja/puhaltaja, jolloin hoidan itse sekä basistin että hanuristin tehtävät.
Kun soittajia on lavalla neljä tai enemmän, saadaan ilmoille varsin monipuolista ja täyteläistä musiikkia. Tällöin ohjelmistoon luonnollisesti kuuluu hyvin sovitettua musiikkia, jotta instrumenttivalikoima saadaan hyödynnettyä tehokkaasti.
SointuSavo
Olen toiminut yhteislauluseura SointuSavon säestäjänä jo vuosikausia. SointuSavon toimintaperiaatteisiin kuuluu edistää yhteislauluperinnettä ja kehittää savolaista laulukulttuuria, sekä järjestää jäsenilleen harrastusvaihtoehto, joka ei ole rahasta kiinni.